Ohita siirtymislinkit
Etusivu
A-Katsastus -konserni
Palvelut
Uutiset
Työpaikat
Yhteystiedot
Varaa katsastusaika
A-Katsastuksen malli- ja merkkikohtainen vikatilasto 2010 
 

A-KATSASTUS JULKAISEE MALLI- JA MERKKIKOHTAISEN TILASTON VUONNA 2010 KATSASTETUISTA HENKILÖAUTOISTA

Tänä keväänä jo kolmatta kertaa julkaistavassa katsastustilastossa on lueteltuna kunkin mallin kolme yleisintä hylkäykseen johtanutta syytä.  Tilastosta käy ilmi myös autojen keskimääräinen matkamittarilukema, joka on saatu katsastuksen yhteydessä tallennetuista tiedoista.

Nyt julkaistuun tilastoon on kerätty A-Katsastus -konsernin vuonna 2010 Suomessa katsastamat henkilöautot, jotka on otettu käyttöön vuosina 1998 – 2005 tai 2007, ja joiden mallista on katsastettu vähintään sata kappaletta. Yleisimmissä vioissa on huomioitu ne viat, joita on esiintynyt vähintään kymmenessä ko. mallisessa autossa.  

A-Katsastus katsasti Suomessa vuonna 2010 yhteensä 950 000 henkilöautoa, joista ensimmäisellä katsastuskerralla hylättiin 24,4 % eli 230 000 ajoneuvoa.  Yleisimmät viat liittyivät viime vuonna jälleen jarruihin, pakokaasupäästöihin, etuakselistoon ja alustaan. Kaikkiaan erilaisia vikoja havaittiin 107 kappaletta jokaista sataa katsastusta kohti. Näistä jälkitarkastukseen tai suoraan ajokieltoon johtaneita vakavia vikoja havaittiin 47 jokaista sataa katsastusta kohti. 

Tekninen johtaja Hannu Pellikka kommentoi tuloksia: ”Kaikkiaan Suomen määräaikaiskatsastuksissa hylätään noin neljännes ajoneuvoista. Määrä on moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna korkea. Tämä selittyy pitkälti ilmasto-olosuhteilla ja talvisin käytössä olevalla teiden suolauksella, jotka rasittavat ajoneuvokantaa.  Lisäksi Suomen ajoneuvokanta on keski-iältään yksi Euroopan vanhimpia”.   

Uudessa vikatilastossa huomionarvoista on iskunvaimentimien vikojen suhteellisen osuuden kasvu.  Vuonna 2009 niiden osuus hylkäyksen aiheuttaneista vioista oli 4 % ja viime vuonna 5 %.  Hannu Pellikan mukaan viime talven poikkeukselliset sääolosuhteet saattavat olla yksi syy kehitykseen. ”Kovat pakkaset sekä lumen ja jään aiheuttama teiden epätasaisuus rasittavat varmasti iskunvaimentimia leutoja talvia enemmän”, hän toteaa. 

Lisätietoja: 

Hannu Pellikka, tekninen johtaja, A-Katsastus Oy, puh. 045 632 2022 

www.a-katsastus.fi/katsastustilasto

A-Katsastus -konserni on yksi Euroopan johtavista ajoneuvojen katsastus-, kuntotarkastus- ja rekisteröintipalveluja tarjoavista toimijoista. Palveluvalikoima kattaa myös kuljettajantutkintopalvelut, ajoneuvojen testaustoiminnan sekä autoalan laatupalvelut. Konsernilla on 2100 työntekijää ja 270 katsastusasemaa kahdeksassa maassa. Suomen lisäksi toimintaa on Belgiassa, Tanskassa, Puolassa, Latviassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Pääkonttori sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. www.a-katsastus.com

Lähetä linkki  |   Tulosta