« Uutislistaukseen

Uudistunut katsastus palvelee

Katsastuksen palaute tulee uudistumaan marraskuussa, jolloin Ajoneuvohallintokeskus (AKE) ottaa käyttöön uusia ajoneuvorekisteröinnin palveluja sekä ajoneuvoliikenne- rekisterin uudet tietojärjestelmät.
 
A-Katsastuksen 180 asemaa palvelevat joustavasti asiakkaita edellä mainittujen uudistusten käyttöönoton yhteydessä.
 
Marraskuun puolivälistä alkaen hyväksytyn määräaikaiskatsastuksen yhteydessä autoilija tulee saamaan uuden rekisteritodistuksen autoonsa. Rekisteritodistuksesta ilmenee mm. aiempaa selvemmin seuraava katsastusaika.
 
Ajoneuvolle ei voi tehdä enää seisontavakuutusta. Mikäli auto on pidempään pois käytöstä kannattaa tehdä liikennekäytöstä poisto katsastusasemalla. Tällöin katkeavat auton vakuutusmaksut ja myös verot. Auton rekisterikilpiä ei tarvitse palauttaa katsastusasemalle. Autoa ei saa käyttää liikennekäytöstä poiston aikana. Auton saa takaisin liikennekäyttöön asioimalla katsastusasemalla.
 
Vakuutusyhtiöt eivät voi tehdä rekisteröintitoimenpiteitä uudistuksen alkuvaiheessa, joten katsastusasemamme ovat valmiit palvelemaan kaikkia rekisteröintiasiakkaita. Asemiltamme on myös saatavilla kaikki liikenne- ja ajoneuvovakuutukset.
 
Kaiken kaikkiaan uusien rekisterijärjestelmien käyttöönoton uskotaan vaikuttavan myönteisesti ja palvelua parantavasti.
 
Lisätietoja: A-Katsastus Oy, toimitusjohtaja Juha Tukiainen, p. 075 323 2006
 
A-Katsastus Oy on Pohjois-Euroopan johtava ajoneuvojen katsastus-, kuntotarkastus-, vakuutus ja rekisteröintipalveluja tarjoava yritys. Tytäryhtiö Ajovarma Oy on erikoistunut kuljettajantutkintojen vastaanottoon, A-Test & Consulting Oy laatukonsultointiin, koulutukseen ja tutkimuksiin ja TestWorld Oy autojen ja renkaiden talvitestaukseen. Henkilöstöä on 1 900 ja konserni toimii Suomessa, Belgiassa, Tanskassa, Puolassa, Latviassa, Virossa ja Venäjällä.