« Uutislistaukseen

Juha Tukiainen katsastusalan kansainväliselle näköalapaikalle

Ensimmäinen suomalainen valittiin CITA:n hallituksen jäseneksi
 
A-Katsastuksen toimitusjohtaja, varatuomari Juha Tukiainen (41) valittiin viime viikolla Göteborgissa pidetyn CITA:n vuosikokouksen yhteydessä yhdistyksen hallituksen jäseneksi.
 
Kansainvälinen katsastusalan keskusjärjestö CITA (International Motor Vehicle Inspection Committee) edistää tieliikenneturvallisuutta ja ympäristön suojelua kehittämällä kansainvälistä katsastustoimintaa. Se on myös kansainvälinen foorumi katsastuksen tiedon, kokemuksen ja asiantuntemuksen vaihdolle. Jäseniä CITA:lla on yli 50 maassa, kaikissa maanosissa ja sen jäsenet katsastavat yli 250 miljoonaa autoa vuodessa.
 
A-Katsastus –konsernin toimitusjohtaja Juha Tukiainen on ensimmäinen suomalainen CITA:n hallituksessa. Hänen toimikautensa kestää kevääseen 2015 asti.
 
Tukiainen kommentoi uutta nimitystään ja sen tuomia vaikutusmahdollisuuksia seuraavasti:
 
”Katsastustoiminnalla on Suomessa erittäin pitkät perinteet ja osaamisemme on maailmanlaajuisestikin korkeatasoista. Viimeisten kymmenen vuoden aikana suomalainen katsastus on myös onnistunut nousemaan menestyksekkääksi vientituotteeksi A-Katsastuksen kansainvälistymisen myötä. Korkeatasoinen osaamisemme ja toimiva palvelukonseptimme ovat sellaisia kansallisia arvoja, joista on erityisesti näinä talouden haasteellisina päivinä syytä olla Suomessa ylpeitä. Valintani CITAn hallitukseen on osoitus kansainvälisestä arvostuksesta suomalaista katsastustoimintaa kohtaan. Samalla se antaa erinomaiset mahdollisuudet edistää Suomelle tärkeitä korkean laatutason, liikenneturvallisuuden ja ympäristönsuojelun tavoitteita sekä Euroopassa että muilla kansainvälisillä areenoilla.”
 
A-Katsastus -konserni on yksi Euroopan johtavista ajoneuvojen katsastus-, kuntotarkastus- ja rekisteröinti-palveluja tarjoavista toimijoista. Konsernin palveluvalikoima kattaa myös kuljettajantutkintopalvelut, ajoneuvojen testaustoiminnan sekä autoalan laatupalvelut. Henkilöstöä on 2100 ja konserni toimii seitsemässä maassa. Suomen lisäksi toimintaa on Belgiassa, Tanskassa, Puolassa, Latviassa, Venäjällä ja Virossa. Katsastusasemia on noin 250, joista Suomessa yli 180. Suomessa henkilöstöä on noin 1400. Pääkonttori sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. www.a-katsastus.fi
 
Ajoneuvoliikenteen katsastusalan kansainvälinen organisaatio CITA määrittelee tehtävikseen tieliikenteen turvallisuuden parantamisen, ympäristön suojelun ja määräaikaistarkastuksia koskevien parhaiden käytäntöjen kehittämisen. CITA on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edustaa kaikkia katsastusalan eri sidosryhmiä. www.cita-vehicleinspection.org