« Uutislistaukseen

Katsastuksia tehdään jälleen myöhään yöhön

Katsastusten Yö tiistaina 29.9.2009 klo 23 asti
 
Katsastusten Yönä henkilö- ja pakettiautoja katsastetaan A-Katsastuksen asemilla iltamyöhään, aina kello 23 asti. Katsastamaan ehtii siten hyvin vaikka työpäivän tai vielä iltaharrastusten jälkeenkin. Ajanvarausta ei tarvita.
 
Katsastusten Yö on oiva tilaisuus katsastaa auto ennen syyspimeitä. Tunnelma Katsastusten Yössä on leppoisa. Asemilla on myös erilaista ohjelmaa, joka vaihtelee paikkakunnittain.
 
Katsastusasemalla saa muun muassa ajankohtaista neuvontaa renkaista ja ajovaloista, tietoa taloudellisesta ajamisesta sekä auton kunnossapidosta. Itse katsastusta autoilija voi seurata mukana tai nauttia sillä aikaa aseman tarjoilusta.
 
Katsastusten Yötä on vietetty Suomessa jo vuodesta 1995. Tapahtuma aloitettiin aikoinaan kokeiluna ja autoilijoilta saadun hyvän palautteen kannustaman perinnettä on jatkettu vuosittain, joka kevät ja syksy.
 
Tarkista aseman aukiolo www.a-katsastus.fi
 
Tervetuloa mukaan Katsastusten Yöhön!
 
Lisätietoja:
 
A-Katsastus Oy:n katsastusasemilta
 
Kotimaan liiketoimintajohtaja Petri Kalmi, puh. 075 323 2041
 
A-Katsastus -konserni on yksi Euroopan johtavista ajoneuvojen katsastus-, kuntotarkastus- ja rekisteröintipalveluja tarjoavista toimijoista. Konsernin palveluvalikoima kattaa myös kuljettajantutkintopalvelut, ajoneuvojen testaustoiminnan sekä autoalan laatupalvelut. Henkilöstöä on 2100 ja konserni toimii seitsemässä maassa. Suomen lisäksi toimintaa on Belgiassa, Tanskassa, Puolassa, Latviassa, Venäjällä ja Virossa. Katsastusasemia on noin 250, joista Suomessa yli 180. Suomessa henkilöstöä on noin 1400. Pääkonttori sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. www.a-katsastus.fi