« Uutislistaukseen

A-Katsastuksen alkuvuoden tulos

Investoinnit ja kiihtynyt kilpailu rasittivat A-Katsastuksen alkuvuotta
 
A-Katsastus on avannut tänä vuonna 14 uutta asemaa. Mittavat investoinnit ja kiihtynyt kilpailu rasittivat yhtiön alkuvuoden tulosta.
 
  • A-Katsastus on tänä vuonna laajentanut palveluaan Suomessa 14 uudella asemalla – kilpailijat ovat avanneet samana aikana 18 katsastusasemaa
  • A-Katsastuksella on nyt Suomessa 198 asemaa, ja niiden yhteinen markkinaosuus on noin 49 prosenttia, kun se vuodenvaihteessa oli 53 prosenttia
A-Katsastuksen Suomen yhtiöiden liikevaihto laski vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 14,6 %. Liikevaihto pieneni viime vuoden 64 miljoonasta eurosta 54 miljoonaan. Käyttökate pieneni 21 miljoonasta eurosta 14 miljoonaan. Liikevoitto ajanjaksolla oli 1,4 miljoonaa euroa eli 2,5 % liikevaihdosta. Yhtiö investoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 5 miljoonaa euroa liiketoiminnan kehittämiseen.
 
”Kilpailun kiristyessä panostamme nyt tuntuvasti asiakaspalvelun sujuvuuden ja asioinnin helppouden parantamiseen. Olemme avanneet uusia asemia, ja laajentaneet palvelua, mikä rasitti tulostamme Suomessa. Myös kesäkuun lakko vaikutti tulokseen”, sanoo A-Katsastuksen hallituksen puheenjohtaja Ilkka Rantasalo
 
Katsastushinnat ovat Suomessa kääntyneet laskuun. ”Tulevaisuuden kilpailukykymme perustuu asiakkaiden hyvään palveluun. Nyt autoilija pääsee meidän asemillamme katsastukseen entistä nopeammin. Uusi nettivarauspalvelumme toimii hyvin, varaukset ja maksut käyvät helposti. Valtakunnallinen puhelinpalvelukeskus palvelee myös lauantaisin, samalla kun asemiemme aukioloaikoja on asiakkaiden toivomusten mukaan laajennettu ja mm. lisätty lauantain aukioloja,” Rantasalo kertoo. 
 
A-Katsastus toimii Suomen lisäksi kuudessa EU-maassa ja Venäjällä. Kansainvälinen toiminta on kehittynyt odotusten mukaisesti. Kansainvälisen toiminnan alkuvuoden liikevaihto oli 34,8 miljoonaa euroa, kasvua viime vuoden vastaavasta ajankohdasta oli 4,3 miljoonaa. Viimeisin yrityskauppa astui voimaan elokuussa Puolassa.
 
Lisätietoja:
 
Ilkka Rantasalo, A-Katsastus, hallituksen puheenjohtaja, puh. 0400 222 060
Kim Willgren, A-Katsastus, johtaja, kansainväliset ja Suomen toiminnot, puh. 045 632 2017
 
A-Katsastus -konserni on yksi Euroopan johtavista ajoneuvojen katsastus-, kuntotarkastus- ja rekisteröintipalveluja tarjoavista toimijoista. Palveluvalikoima kattaa myös kuljettajantutkintopalvelut, ajoneuvojen testaustoiminnan sekä autoalan laatupalvelut. Konsernilla on 2100 työntekijää ja 250 katsastusasemaa kahdeksassa maassa. Suomen lisäksi toimintaa on Belgiassa, Tanskassa, Puolassa, Latviassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Pääkonttori sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. www.a-katsastus.com