« Uutislistaukseen

A-Katsastus pyrkii yhtenäistämään työehdot

Koko kevään kestäneet A-Katsastus -konsernin työehtosopimusneuvottelut katkesivat eilen, kun työntekijäpuolta edustavat järjestöt olivat irtisanoneet A-Katsastuksen yrityskohtaisen työehtosopimuksen, ja antoivat lakkovaroituksen. Toteutuessaan lakko alkaisi kesäkuun alussa ja koskisi ensimmäisessä vaiheessa A-Katsastus Oy:n, Ajovarma Oy:n ja Yksityiset K-asemat Oy:n Helsingin, Turun ja Oulun alueiden toimipaikkoja. Lakko laajenisi valtakunnalliseksi 7.6.2010.
 
”Päätavoitteemme on siirtyä Autoalan Keskusliiton jäsenyrityksenä noudattamaan katsastusalan yleissitovaa valtakunnallista työehtosopimusta, joka määrittää toimialan yleiset työehdot”, toteaa A-Katsastuksen yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja, Petri Kalmi. "Olemme kuitenkin tarjonneet  eräiltä tärkeiltä osin edelleen kilpailijoitamme paremmat työsuhteen ehdot", hän jatkaa.
 
”Yleissitovan työehtosopimuksen mahdollistamat joustot liittyen mm. työaika- ja työjärjestelyihin ovat välttämättömiä, koska koko toimiala on voimakkaassa murroksessa”, Kalmi lisää.
 
Kalmin mukaan myös palkankorotustaso tulisi olla sama koko alalla,  ”järjestöt ovat halunneet pitää kiinni julkishallinnon perua olevan talokohtaisen työehtosopimuksen sisällöstä. Se heikentää A-Katsastus -konserniin kuuluvien yhtiöiden mahdollisuuksia kehittää asiakaspalvelua ja ylläpitää kilpailukykyä.”
 
Katkenneita sopimusneuvotteluja ryhtyy johtamaan nyt valtakunnansovittelijan toimisto, jonne neuvottelijaosapuolet kokoontuvat maanantaina 10.5.2010.
 
Lisätietoja:
 
Petri Kalmi, johtaja, yhteiskuntasuhteet, A-Katsastus Oy, p. 045 632 2041