« Uutislistaukseen

Suomen vanhin katsastusasema Raumalla täyttää 40 vuotta 2.5.

A-Katsastus Rauma viettää merkkipäivää perjantaina 2.5.2014. Ensimmäinen katsastustoimintaa varten suunniteltu ja rakennettu asema palvelee edelleen asiakkaita.
 
Suomessa on valtakunnallisella tasolla katsastettu ajoneuvoja jo vuodesta 1922. Olosuhteet olivat ensimmäisinä vuosikymmeninä karut, ja työ tehtiin taivasalla. 1950-luvulla alettiin keskustella toiminnan tehokkuuden kehittämisestä sekä katsastusmiesten työolojen parantamisesta. Seuraavalla vuosikymmenellä tehtiin opintokäyntejä Euroopan eri maihin kuten Saksaan, Hollantiin ja Itävaltaan. Näissä maissa oli jo tuolloin erityisesti katsastusta varten rakennettuja tiloja. Kesti kuitenkin vuoteen 1971 asti ennen kuin Suomen hallitus esitti tulo- ja menoarviossa 46 katsastusaseman rakentamisohjelman.
 
A-Katsastuksen operatiivinen johtaja Hannu Järvinen tietää, miksi ensimmäisen aseman sai juuri Rauma.
 
- Varat myönnettiin aluksi Helsingin, Turun ja Rauman asemien suunnitteluun ja rakentamiseen. Helsingin Hakuninmaan – valmistuessaan Euroopan suurimman katsastusaseman – oli tarkoitus pitää avajaiset ensimmäisenä. Sen rakennustyöt kuitenkin viivästyivät ja Rauma ehti valmistua ja otettiin käyttöön 2.5.1974. Samainen rakennus on edelleen katsastuskäytössä; laajennusosa on valmistunut 1986. Hakuninmaa puolestaan suljettiin jo vuonna 2011.
 
Lisätietoja:
 
Operatiivinen johtaja Hannu Järvinen, puh. 045 632 2105 tai
viestintäjohtaja Outi Arola, puh. 045 632 2007