« Uutislistaukseen

A-Katsastus julkaisee vuoden 2015 hylkäystilastot

Katsastuksessa löydettyjen vikojen määrä jatkaa kasvua

A-Katsastus julkaisee vuoden 2015 hylkäystilastot

A-Katsastus julkaisee jo kahdeksatta kertaa henkilöautojen malli- ja merkkikohtaisen hylkäystilaston. Katsastuksessa havaittujen vikojen määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä alusta- ja korivikojen (ruostevauriot) määrä on laskenut, mikä on myönteistä kehitystä.

A-Katsastus katsasti vuonna 2015 noin 760 000 henkilöautoa. Merkki- ja mallikohtaisissa tilastoissa ovat mukana ne autot, jotka on otettu käyttöön vuosina 2001–2010 tai 2012, ja joiden mallista on katsastettu vähintään sata kappaletta. Tilastosta käy ilmi myös autojen keskimääräinen matkamittarilukema.

Katsastettujen henkilöautojen viime vuoden hylkäysprosentti oli 24,1. Merkittävimmät muutokset edelliseen vuoteen verrattuna liittyvät jarruihin ja jousitukseen, joissa havaittujen vakavien vikojen määrä kasvoi. Heilahduksenvaimentimiin liittyvien vikojen osuus puolestaan laski edellisestä vuodesta.

A-Katsastus on julkaissut tilastoja vuodesta 2009, ja havaittujen vikojen määrät ovat tänä aikana kasvaneet. Vuonna 2009 katsastuksissa havaittiin 108 vikaa jokaista sataa katsastusta kohti. Viime vuonna vastaava luku oli 113 vikaa. Syitä kehitykseen on osaltaan löydettävissä autokannan vanhenemisesta ja Suomen muuta Eurooppaa vaihtelevammasta ilmastosta. Säännöllisesti tehtävillä katsastuksilla ja auton huolellisella kunnossapidolla onkin erityisesti Suomessa tärkeä merkitys liikenneturvallisuudelle. Positiivinen asia on, että nykyjärjestelmällä on teknisten vikojen osuus onnettomuuksien aiheuttajana kyetty pitämään alhaisena.

A-Katsastuksen teknisen johtajan Hannu Pellikan mukaan autojen luotettavuus on kehittynyt positiiviseen suuntaan jo pitkään, mutta siitä huolimatta Suomessa ilmenee ongelmia monen automerkin osalta jo ensimmäisessä katsastuksessa.  Huomionarvoista on myös erittäin suuret erot eri merkkisten autojen hylkäyksissä jo ensimmäisestä katsastuksesta lähtien.

”Autojen kestävyyden kannalta Suomen ilmasto-olosuhteet ovat haasteelliset. Erityisesti tämä näkyy jarrujen mekaanisten osien sekä etuakseliston ja ohjauslaitteiden nivelien kulumisena. Uudehkojen autojen hylkäys katsastuksessa liittyykin pääsääntöisesti juuri näihin vikoihin”, Pellikka kertoo. Auton iän ja kilometrien ja sitä myötä myös kulumisen kasvaessa katsastuksessa havaittujen vikojen määrä luonnollisesti lisääntyy. ”Kolmevuotiaiden autojen katsastuksessa havaitaan keskimäärin 20 vikaa sataa katsastusta kohti. Jo seitsemän vuotta vanhoilla autoilla katsastuksessa havaittujen vikojen määrä moninkertaistuu kolmivuotiaisiin autoihin verrattuna” kertoo Pellikka.

Vuoden 2015 henkilöautojen hylkäystilasto löytyy kokonaisuudessaan A-Katsastuksen verkkopalvelusta. Tilastoa voi suodattaa esimerkiksi oman ajoneuvon käyttöönottovuoden, merkin tai mallin mukaan: www.a-katsastus.fi/vikatilasto

Lisätietoja:

Hannu Pellikka, tekninen johtaja, A-Katsastus Group Oy, puh. 045 632 2022